Klasun henkilökohtainen kiertueblogi, KOKO rundi!!!!

Manzana Broken Barbies Tour, Tammikuu 2010. Klasun kiertueblogi.

HUOM! Tämä on se päivänvalon kestävä informaatio. Kaikesta muusta raportoidaan jälkeenpäin henkilökohtaisesti harvoille ja valituille...

Maanantai 4.1.2010

Okei nyt lähdetään. Hirveä säätäminen päivällä ja rundia edeltänyt viikon loma mennyt lähinnä pilalle, koska kaikki tammi- ja monet helmikuun asiat piti hoitaa etukäteen, ja heti takaisin reissuun rähjääntymään.

Elikkäs: Kunhan sain pakattua ja Vernerin (mun rakkaan kissan, joka on maailman paras kissa) vietyä hoitoon + säädettyä kaiken muun tarvittavan säädön, menin Studio Öyhtikselle jossa oli iloinen jälleennäkeminen rakkaiden Selenoiden kanssa, ja tutustuminen Teardownin sällien kanssa. Pakkasimme bussiin kaikki romut ja kierueelle lähtevät bändit jäsenineen (Manzana, For Selena and Sin ja Teardown). Kuskiksi lähti viimekiertueella paikkansa kaksituhatta prosenttisesti lunasanut Mikko. Sitten (yllättäen) Henry's Pubin kautta meikän bassokamat kyytin ja lähtö tapahtui suurinpiirtein aikataulussa, n. 15:00.

Lautat Rostockiin oli peruttu. Toinen oli huollossa ja toiselle en muista mitä tapahtui, mutta joka tapauksessa lähtöreitti jouduttiin muuttamaan heti alkuunsa Turkuun. Sieltä menisimme lautalla Tukholmaan tarkoituksena ajaa Ruotsin ja Tanskan läpi Saksaan Hampuriin, jossa ensimmäinen keikka olisi vasta keskiviikkona. Turussa ostin R-kioskilta varmuuden vuoksi matkalle askin tupakkaa, pienen ärrä pussin, josta valitettavasti oli jäänyt lähestulkoon kaikki salmiakkikarkit uupumaan, ja Hustler-aikuisten lehden. Lehti maksoi 12,90, mutta sen mukana tuli dvd, joka hieman paikkasi lehden kallista hintaa. Se pistettiin pyörimään heti alkajaisiksi bussin peräosastolla, ja tytöt mukaan lukien asetuimme kaikki sohville katsomaan tuota hienoa oheistuotetta.

Dvd:llä oli sydäntä riipivä kohtaus, jossa Hulk-sarjakuvahahmoa hyvin paljon muistuttava mies oli steroidien käytöstä johtuen pienentyneen meisselinsä kanssa jyystämässä pumpattavaa barbara-nukkea uima-altaan reunalla. a) Surullista b) Hauskaa c) Oma valinta, mikä? Tovin kuluttua tapahtui odottamaton juonen käänne. Yhtäkkiä altaasta nousi isotissinen nainen! Mies katsoi dramaattisesti naista ja pumpattavaa barbaraa vuoron perään muutaman kerran. Sitten Hulkin näköinen mies äärimmäisen suureellisin elein osoitti olevansa maailman vahvin Hulkin näköinen mies heittämällä ilmaa ja eritteitä täyteen pumpatun barbara-raukan pois uima-altaan toiseen päähän, paitsi että kaikki muut paitsi vesi-ilmapallot eivät todistetusti lennä kovin pitkälle kun niitä yrittää heittää ja helium ilmapallotkin vain leijailevat ylös taivaalle (mikä itseasiassa olisi ollut vielä vähän hauskempaa), ja alkoi toimiin isotissisen naisen kanssa. Dvd:llä tapahtui myös paljon muuta jännittävää, mutta siitä ei varmaan tarvitse enää raportoida.

Nousimme Terminaalibaarin kautta laivaan, jonka Tax Freessa oli Jaloviina tarjouksessa. Hieno homma. Ostin litran pullon sitä mielessä se seikka, että Saksan maalla sitä tulisi kuitenkin ikävä, koska ei ollut mitään takeita, että sitä löytyisi edes merimieskirkosta Hampurista. Jälkeenpäin kävi ilmi, että toki sitä olisi sieltä saanut. Tax Freesta tarttui mukaan myös kaksi laatikkoa olutta ja kiva huppari huhtikuussa syntyvälle kummipojalle. Viking Isabellan Seaside Caféssa oli ylivoimainen safkatällinki pystyssä: lihapullia ja perunamuusia! Syötyäni liian ison annoksen aina maittavaa kunnon kotiruokaa, menin nukkumaan muiden lähtiessä bilettämään laivan yökerhoon. Jossain vaiheessa yötä alkoi tyttöjen hytissä jatkokohellus, josta laulajamme Piritta, joka myös oli nukkumassa, ei ilmeisesti ollut kovin innoissaan, ja hyvin ripeästi komensi jatkoilijat koheltamaan minun hyttiini. Heräsin n. kahdelta yöllä huolimatta siitä, että jatkoilijat kohteliaasti yrittivät koheltaa mahdollisimman vähä-äänisesti, ja näin ollen lähdin itse vuorostani oluelle yökerhoon. Yökerhosta löytyi mukava kitaristityttö nimeltä Paula jne., ja se siitä laiva matkasta vai miten se meni...

Tiistai 5.1.2010

Tukholmassa lautasta pihalle ja tien päälle etelään Saksaa kohti. Ruotsissa pysähdyttiin huilaamaan Helsingborgiin, jossa käytiin syömässä Thaimaalaisessa ravintolassa. Siellä oli hyvää rapukeittoa ja kiva tötsä riisiä, mutta valitettavasti kyseisen annoksen curry/"mikä lie sweet chili bambukastike tai jotain" oli ainakin neljä kertaa niin makeaa kun coca-cola johon on lisätty tarvittava määrä makeutus ainetta tappamaan ihminen sokerihumalaan, joten en syönyt annosta loppuun. Muut lähtivät bussille takaisin ja sieltä johonkin bileisiin mihin olimme saaneet kutsun jostain käsittämättömästä syystä (tämä kutsu niihin bileisiin selviää ehkä jossain kohtaa). Päätimme Pirittan kanssa, että ehkä siellä bussissa tulee vielä oltua riittävästi tämän reissun aikana, joten lähdimme Helsingborgin keskustaan pyörimään, josta löytyi kuin löytyikin baari. Kumma juttu. Tä? Ruotsissa taitaa olla vähän halvempaa tenttua kun Suomessa ja palvelukin oli todella ystävällistä, joten jäimme kyseiseen mestaan juomaan "muutamat". Parannettuamme maailmaa hyvän tovin, alkoi jossain kohtaa soittamaan trubaduuri joka näytti maailman epämusikaalisimmalta rekkakuskilta, mutta ulkonäkö petti positiivisesti tälläkin kertaa, ja hetken kuluttua seuraamme istui mukava, hieman vanhempi pariskunta. Siinä muotoutuneen seurueen kanssa puhuimme musiikista, joimme muutaman kierroksen viskiä ja paikallisia shotteja nimeltä "Old Danish" jotka maisuivat hieman jekkufernetiltä, ja juuri kun ilo oli ylimmillään tuli puhelu, että tarkoituksena on ajaa vielä yötä myöten Hampuriin. Lähtö siis tuli ja palasimme Pirittan kanssa bussille turvallisesti samaa reittiä mitä olimme tulleet. Eikun sitten vaan bileet pystyyn bussissa ja matka jatkui, ja jossain vaiheessa tuli taas totaali sammuminen, kuten bileissä yleensä jossain kohtaa on tapana. Näissä bileissä ei vielä tapahtunut mitään NIIN erikoista että siitä olisi tarvetta levittää sanomaa koko Tammelalle.

Keskiviikko 6.1.2010

Helsingborgista lähti todella aikaisin lautta Helsingöriin Tanskaan, jonka läpi ajoimme Rødbyyn, josta taas meni seuraava lautta (kolmas lautta siis tällä reissulla reittikompromissin takia) Tutgardeniin Saksaan. Sieltä matka jatkui ja jatkuu juuri tätä kirjoittaessa vielä hetken Hampuriin. Ai niin, ja navigaattori opasti kerran yhdestä Ausfahrtista väärin, ja huoltoasemalla vesi maksaa täällä Saksassa kolme kertaa niin paljon kuin olut (kannattaa siis juoda olutta), mutta näitä seikkoja lukuun ottamatta matka sujuu ongelmitta ja nyt muuten taidetaan olla Hampurissa. Toistaiseksi on virkeä olo kun ei vielä ole pidetty Manzana/For Selena and Sin-yhteis kiertueiden legendaarisia Irwin-Gorba-bileitä. Irwin-Gorba-bileet tulee todennäköisesti vielä olemaan, joten raportoin niistä sitten myöhemmin kun se hetki koittaa. Verneriä ja eräitä ihmisiä on nyt jo ikävä vaikka ensimmäinen keikka on vasta edessä, jonka perään tietysti vielä kymmenen lisää. Ja siis joo. Nyt ollaan Hampurin keskustassa ja juuri tulimme Reberbahnille Headbanger's Ballroomin, eli Hampurin keikkamestan eteen. Teardownin nimi on alkajaisiksi kirjoitettu julisteeseen virheellisesti "Teardrown". Kello on 06:49 paikallista aikaa (07:49 Suomen aikaa) ja aika pistää koneen lisäksi oma kovalevy nukkumaan. Jatkuu myöhemmin…

Ok. Pasi Kolari (For Selena and Sinin kitaristi), oli käynyt hoitamassa Dolbyt kuntoon, eli Reballa popperskaupassa. Rautahevonen laukkaa Amsterdamiin Härän selässä kuuntelemaan Rushia tänä yönä. Neljä eri boogiee! (Älkää kysykö…) Ensimmäinen keikka meni hyvin, ja Ballroomissa oli tosi hyvin jengiä! Siistiä. Mestan omistaja oli superhyvällä boogiella, ja toi shotteja lavalle kesken keikan, vaikka ei edes oltu tilattu. Tämä oli meidän toinen keikka siellä jo. Ne on ihan meidän kavereita. Henkan (meidän kitaristin) kanssa oltiin kerran aikaisemmin siellä meidän ensimmäisellä Euroopanrundilla moukuttamassa Sonata Arctican äijien kanssa, eli meillä kahdella siis kolmas kerta. Million Miles (saksalainen superhyvä stoner-bändi), jotka olivat mukana muutamalla keikalla edellisrundilla olivat kanssa Ballroomissa, soittivat häkellyttävän hyvän keikan, ja tarjosivat päihteitä. Ne on maailman mukavimpia tyyppejä, ja tulevat Suomeen meidän kanssa keikoille maalis-huhtikuussa. Ai niin ja Monalla (Million Milesin laulajalla) oli synttärit! En muista enää paljonko se täytti, mutta kyllä me sille laulettiin moneen kertaan. Ja tarjottiin jallua. Sitten keikan jälkeen tietenkin taas romut bussiin, ja hanat auki sano hauki! Eli bileet pystyyn. Onneksi tuli otettua akustinen kitara reissuun. Vai miten se Heikki Salo sanoi..laula ja juo!

Torstai 7.1.2010

Heräsin. Kello oli ehkä jotain 13:00 paikallista aikaa ja Berliiniin ollaan matkalla, sillä Lübeckin keikka on valitettavasti peruttu. Kyseinen paikka on mennyt konkurssiin sen jälkeen, kun keikka on myyty, mutta luulen että meidän bändien hinta EI ole syy yllämainittuun onnettomuuteen. Nukuin melkohyvin, mutta on aika turpaanvedetty olo eilisen jäljiltä, joten korjaussarjat otettiin käyttöön välittömästi. Auttaa päänsärkyyn, ja vielä kun jostain löytyisi Ice Poweria niin saisi niskatkin turrutettua. Mentiin syömään johonkin huoltsikalle Hampurin ja Berliinin välissä, jossa sai itse valita ja katsella mitä kokki tekee ihan noin lennosta, aika jees. Noi huoltoasemien vessat Saksassa on kyllä nähty moneen kertaan, mutta aina ne tuntuu yhtä kummallisilta. Siellä on vartija ovella, joka katsoo että pistät varmasti kolikon laitteeseen ennen kun menet portista sisään. Maksaa 50 senttiä, saat kuitin, jonka voit sitten vähentää ostoksista. Siellä on semmoiset pyörivät pöntön reunat, jotka peseytyy itsestään. Yleensä siellä on vielä kiva tunnelmamusiikki, jossa on kaksi sointua. Semmonen mikä rauhoittaa, niin on sitten mahdollisimman mukava vääntää vaikka olisi kuinka kovalla. Jos ei huvita maksaa 50 senttiä vessassa käymisestä Saksassa, niin voi vetää immodiumeja. Jos vetää e-pillereitä samalla niin sitten ei tule lasta, eikä paskaa. Tätä kirjoittaessa kello on suurinpiirtein kai 16:06, ja vähän alkaa tuntua siltä, että on paskahätä. Dvd soitin alkoi vittuilemaan eikä pyöritä leffoja pätkimättä, mutta aina voi mennä etupenkille kun Matzo, meidän miksaaja tällä reissulla (ihan tosi), visioi kuinka voi tehdä soundcheckin puhumatta sanaakaan. Esim. tietyllä silmän liikkeillä voi näyttää jos haluaa vaikka omaa laulua lisää monitoriin. Patchaamisessa voikin sitten tulla ongelmia, jos ei saa puhua mitään, vaan kaikki informaatio pitää välittää silmiä vikkailemalla. Tai sit jos ei osaa vinkata silmää ollenkaan. Niin joo, mähän vedän kulmalla vaikka Henkka, Tomi (meidän rumpali) ja Piritta vetää korvamonitoreilla. Mä pidän siitä, että kuulee vähän kun pa vuotaa lavalle, ja mitä yleisössä reagoidaan. Ja nythän sitten pysähdyttiin huoltoasemalle, eli pääsee paskalle. Toi bussin vessa kun on aika rankka mesta...

No niin. Kyllä hyvä paska on parempi kun huono seksi. Anteeksi muuten tämä ruma kielenkäyttö. Tuli taas törmättyä johonkin mitä en ole ikinä aikaisemmin nähnyt… Noi saksalaiset kyllä hoitaa. Miesten vessassa oli kondomiautomaatti, josta sai kaikkea muutakin jännittävää, mm. "Travel Pussy", eli kertakäyttöinen tekovagina. Maksoi neljä euroa. Tää on näköjään tämmöinen vähän jääpala-astian näköinen pussi, missä on muotoiltu reikä. Se täytetään lämpimällä vedellä ihan oman maun mukaan, ja siitä tulee kertakäyttöinen esine, johon voi sitten alkaa tökkimään. Liukuvoidekin sisältyy pakkaukseen! (Kaikkea sitä ja näkee…) Ostin myös valmiiksi tölkitettyä Jack Daniel's- ja Jim Beam-coca colaa. Potkua 10 volttia, ja maistuu täsmälleen siltä kun sen pitäisikin. Sitten löytyi LITRAN moukkutölkki(!) jossa on myös 10% alkoholia, että menkää engelsmannit himaan sen 0,568 (vai miten se oli…) pintin kanssa. Size matters. Niin ja tietysti Bifi rolleja, eli salamipötköjä jotka on päällystetty leivällä. Saksalainen kansallisruoka. Niitä saa montaa eri kokoa. Superhyvää hiukopalaa, vähän kuivaa, mutta esim. juuri viskicolan kanssa. Saksalaiset on sitten ovelia. Huijasivat mut juomaan taas.

Kello on n. 19:00, ja katsotaan bussin peräosastolla heavymetal dokkaria, ja riidellään Metallicasta ja fetajuustosta. Saavuttiin Berliiniin juuri kun dokkari on loppumaisillaan, Matzo on "peruksissa" ja bussiin etsitään virtaa, ja nyt näköjään vaihtui dvd Type O Negative-tyyppiseen ratkaisuun. Siistiä! Backstage footage toimii. Leikkimielellä... (MTZ on härkä.)

No nyt on bileet! Ollaan kai jossainpäin Itä-Berliiniä bussiparkissa, mistä saadaan virtaa. Peter Steele piereskelee samalla kun nostelee painoja telkkarissa, ja yrttipullo on korkattu. Taas. Kello on tähän hätään 22:20, ja juhlat jatkuu day off:in kunniaksi, ja Matzo itkee kun kuuli demon biisistä joka kertoo siitä, ja tuo biisi on tulossa meidän seuraavalle levylle joka ilmesty helmikuussa. Hyvä kun on tämmöinen blogi, missä voi mainostaa kun kukaan ei muuten oikeasti Suomessa noteeraa. ;p Paitsi ei varmaan kukaan löydä tänne blogillekkaan asti... Döneriä ja jekkua tuli juuri moukkubussiin Pasin toimesta, ja nyt alkaa tapahtumaan. Vielä odotellaan Mikkoa ja Pirittaa, jotka lähti Metrolla Berliinin keskustaan luistelemaan. Oikeasti.

Perjantai 8.1.2010

Klo 9:00. Alkaa olemaan niin paljon tekstiä, että vituttaa hieman jos jostain ei pian löydy vapaata langatonta verkkoa, jotta pääsisi julkaisemaan kuulumiset ihan maailman laajuisesti. Tuli nukuttua taas hieman, ja tänään sitten keikka Berliinissä Club Amnesie nimisessä mestassa. En ole aikaisemmin käynyt.

Klo 11:20. Mulla iski aktiivisuuskohtaus joten siivosin bussin. Sen lisäksi että tein inventaarion omista romuista, keräsin myös kaikki tyhjät tölkit ja pullot. Siivosin roskat, kuten tyhjät tupakka-askit ja tyhjien olutlavojen pahvit, ja pistin jääkaappiin niin paljon kaljaa kun sinne mahtui. Yli kolme lavallista moukkutölkkejä se näköjään vetää, kun oikeen nätisti järjestää. Koin nämä toimenpiteet erittäin tarpeellisiksi, koska tämä meidän bussi on kuin musta aukko. Jos jotain häviää, niin hukkunut aines takuu varmasti on täällä, mutta sitä ei ikinä enää löydy. Se että roskat on roskiksessa ja kaljat jääkaapissa, missä niiden kuuluukin olla ennenkun ne juodaan, auttaa suuresti vähentämään sen tilpehöörihävikin määrää, joka loppureissusta tulee olemaan enemmän tai vähemmän vakio. Nyt on taas puitteet.

Kohta lähdetään Berliinin keskustaan pyörimään. Toivon löytäväni musakaupan, josta voisin ostaa itselleni ison pedalboardin. On aikamoinen homma virittää monta pedaalia, kuten viritysmittari, säröt, chorus, bass iq, kaiut, loop station sun muuta romua joka kerta uudestaan ja uudestaan. Kaikkiin välipiuhat ja muuntaja, ja kaikki pitää olla tietyssä järjestyksessä. Sama toimenpide toisinpäin on vielä vähän turhauttavampi kun keikan jälkeen on nauttinut muutaman oluen, ja viitseliäisyysmittari on pakkasen puolella n. 273°, eikä roudaussektorilla aktiivisuuskohtauksista ole tietoakaan. Sitten kun yllämainitun vaivan näkee edellä analysoidussa mielentilassa, niin ei aina välttämättä jaksa ihan kaikkia piuhoja keriä vimpan päälle nätisti, ja seuraavan kerran kun alkaa virittämään samaa sotkua taas uudestaan ja selvittämään sitä känniroudauksen lopputulosta niin alkaa vituttamaan. Multiefekti-laitteet on mun mielestä perseestä, kun mä en tajua niistä mitään, enkä osaa käyttää niitä. Niin kaikki toi pitää olla erikseen selkeinä yksittäisinä pedaaleina. Kaikki olisi silti yksinkertaisempaa, jos voisi vain tökätä johdon pistorasiaan, vetää piuhan vahvistimeen ja bassoon toisen. Se ongelma ratkeaisi pedalboardilla ja näin ollen itseasiassa en toivo, vaan rukoilen joltain isommalta voimalta löytäväni musakaupan, ja sieltä sen **TUN pedalboardin. Ni. Anteeksi taas tämä kiroilu.

Meillä ei ollut aikaa etsiä musakauppaa, eli en saanut pedalboardia. Taitaa käydä taas se perus, että rundin alkuvaiheessa on kaikki pedaalit käytössä, sitten ne vähenee keikka keikalta harkitusti yksi kerrallaan, ja viimeisillä keikoilla on ainoastaan viritysmittari ja yksi särö. Berliinissä kävimme Aleksanderplatzilla (yksi Berliinin keskustoista) Galeria-tavaratalossa, joka on vähän kuin Stockmann mutta ihan helvetin paljon isompi. Vaikka pedalboard jäi valitettavast saamatta, löysin kylläkin hyvän ja ison repun. Se on mustapunainen, ja sinne mahtuu lähes kaikki mun tavarat mitä mulla on mukana, ja lisäksi aika monta pulloa kaljaa. Kävimme myös syömässä melko hienossa ravintolassa, josta näkyi hienosti Aleksanderplatz. Päivän lounaspöydässä oli hyvää friteerattua seitipihviä ja paistettuja perunoita, ja se maksoi 5,5€. Aika hyvä reissu näin ollen, vaikka se **tun pedalboard puuttuu edelleen. Keikka oli jossain Itä-Berliinissä Club Amnesie nimisessä punk luolasssa, jossa oli ihan vitun kylmä. Onneksi kehoa, sekä mieltä, lämmitti se, että kaikki viskit ja Southern Comfort maksoi 4cl/2€. Paikka oli aika pieni ehkä jonkun sasan ihmisen mentävä soittotila. Backstage puolestaan oli yhtä iso kun soittotila, joten sillä puolella ei ollut tilan puutetta. Menimme katsomaan lavaa, jossa oli todella sympaattisen näköinen huumori pa, mutta helpotukseksemme paikan omistaja kiiruhti kertomaan, että "No worries. Oikea pa on vasta tulossa, ja bäkkärillä on juotavaa." Edullinen ja laadukas Döner kioskikin oli kadun toisella puolella. Amnesie oli illalla ihan tupaten täynnä jengiä, joka oli tietenkin todella positiivinen seikka. Kyseinen keikka kun oli lippuriskillä. Keikka meni ihan super hyvin, ja paikalta löytyi jopa suomalainen vaihto-opiskelija jonka kanssa oli kiva höpöttää. Lavan ja mun vahvistimen välissä oli pieni jalan mentävä kolo, johon vahingossa astuin kerran ja lensin perseelleni, mutta onneksi en ollut lämmitellyt aivolohkojani vielä liian paljon Southern Comfortilla, joten pääsin nopeasti ylös, ilman että soitto olisi katkennut. Keikan jälkeen kylläkin aivolohkot ylikuumenivat, ja sammuivat Amnesien backstagelle, josta kehoni herätettiin roudaamaan aivolohkojen ollessa vielä suht. koht. unessa. Sen jälkeen kehokin pääsi nukkumaan bussiin. Aivolohkot eivät muista minkälaisia unia näin.

Lauantai 9.1.2010

Heräsin tänäkin aamuna. En vaivautunut katsomaan kelloa, koska totesin että on vähän huono olo, ja avasin suoraan Beck's Green Lemon-oluen. Beck's Green Lemon on hieno tuote. Menee helposti alas, ja voltteja on sopiva 2,5, eli ei nouse hattuun liikaa vaikka olisi vähän krapulapromilleja, mutta silti loiventaa miellyttävästi. Se on vielä aika hyvää. Maistuu hyvin pitkälle Oluen ja Spriten sekoitukselta. Vähän tyyliin Two Dog's, muistaakohan joku vielä? Sitä ei taida enää saada mistään. Olimme matkalla Hradec nimiseen kaupunkiin ylivoimaiseen suosikkimaahani Euroopassa. Tsekin tasavaltaan! Matkalla pysähdyimme hakemaan evästä. Ostin myös Jack Daniel's coca colaa lisää loppureissua silmällä pitäen, vaikka kyseisellä hetkellä ei olisi takuulla tippunut mikään muu alkoholipitoinen juoma, paitsi se Beck'sin Green Lemon. Saavuimme Hradeciin ja täällä on nyt vähän ongelmia, koska täällä näköjään ei saa/kannata ajella rekoilla. Meillähän tavallaan on bussi, mutta kun bussi on 3,6m korkea ja joka paikassa on max 3,2m korkeita siltoja, niin tilanne on tavallaan ihan yhtälailla vaikea, vaikka ajoneuvo onkin nimetty eri tavalla. Lisäksi täällä näemmä on aika paljon yksisuuntaisia katuja.

Hei me lennetään! Eikun siis ajetaan! Onneksi otettiin kyytiin Berliinistä semmoinen Carolina niminen tsekkiläistyttö joka oli matkalla Tsekkeihin.

( PIRITAN LISÄYS: Karolina on itseasiassa buukannut meille Tsekin keikat ja hoitanut Manzanalle aiemminkin ihan helvetisti promootiota KIITOS KAROLIINA!! paljastuipa neiti vielä moukkubussin kestäväksi TOur_Manageriksi reissun edetessä hehee = ) Karolina myös buukkasi meille paikan päällä uuden keikan puolessa tunnissa kun Bunkkerin sähköt laukes )

Se kommunikoi paikallisten kanssa puhelimitse ja selvitti mitä reittiä päästään keikka mestalle, ja hojo! Täällä ollaan. Paikka on nimeltään Rock Club Strojovna, ja voihan vittu tää on iso paikka. Lava on isompi kun Tampereen Klubilla, ja miksauspöydässä enemmän kanavia kun mä osaan laskea, eli varmasti ainakin yli 8. Kaikilla stereomonitorointi, nonni sano monni kun viddu ny on pelit ja pensselit. Pasi pyyhkii kitarasta verta eilisen jäljiltä, ja meikä teippailee sormia pakettiin, kun tuli mukamas rokattua eilen niin lujaa. Talon teknikot on täydessä touhussa pa:n ja monitoreiden kanssa, ja osa porukasta on syömässä. Toivotaan että tulee jengiä, koska tää on oikeesti aika naurettavan iso klubi meidän kaliiberiselle bändille olla headlinerina. Vai onko meistä muka tullut jossain vaiheessa kuuluisia täällä? Voi juma…

Tsekeissä on maailman parhaat bisset sun muut keitot, safka on boogiee, ja puolenlitran tenttumuki maksaa 22 koronaa, eli vähän alle euron, ja nyt ei takuulla ole mitkään vitun häppärit. Ihmiset on mukavia vaikkei puhukkaan kovin hyvin englantia, ja jotenkin kummallisesti kaikki asiat toimii, vaikka kyseinen valtio onkin vähän "itäblokihtava". Vielä kun päästään Prahaan kaiken sen kauneuden keskelle! En olekkaan aikaisemmin käynyt Prahassa talvella, joten jännityksellä odotan, onko se yhtä maailman paras paikka talvella kun kesällä. Prahan läpi virtaa se joku 100m leveä joki, minkä nimeä en tiedä sivistymättömyyttäni tiedä, mutta joka tapauksessa, sen yli menee niitä super-isoja siltoja ja kumminkin puolin jokea on kivat toripuistot. Prahan linna ja korkeat goottikirkot on pystyssä, koska kyseinen kaupunki on toisen maailmansodan aikaan säästynyt pommituksilta. Praha sijaitsee myös kahden vuoren, tai korkean kukkulan välissä, joten sitä on ollut helppo puolustaa sotien aikana. Arkkitehtuuri ei normaalisti kiinnosta mua pätkääkään, mutta se kaupunki on jotain ihan vitun käsittämättömän hienoa, että vetoaa jopa tämmöiseen mallittomaan basistinrenttu-nakkipäähän. Onpas muuten hieno tuoppi mistä juon tällä hetkellä todella mainiota moukkua. Normaali hanaolut täällä, eikä mistään kaatotuotteesta voi puhua edes samassa virkkeessä. Paitsi, että juuri tein niin, mutta get the point.

Keikka meni todella mainiosti. On se sitten hienoa kun on iso lava, ja korkea rumpu riser mistä voi hyppiä. Matzo veti niin helvetin lujaa, että katosta karisi maalit. Porukkaa oli hyvin ja kaikki oli ihan tulessa, mikä tuntuu aina tietynlaiselta orgasmilta. Sitten sai taas kirjoitella nimmareita levyihin, mikä tuntuu aina yhtä hölmöltä kun en ole tottunut siihen. Paikalliset tarjosivat oluita ja viskejä, ja voi juma että toimii!!! Mä rakastan tätä maata. Ostettiin McDonald'sista tosi monta hampurilaisateriaa kävellen drive-inistä, koska mikään muu safkapaikka ei ollut auki enää roudauksen jälkeen Hradecissa. Sitten pysähdyttiin huoltoasemalle, ja ostettiin tuotteita bileisiin, ja mentiin bussiin kuluttamaan ne.

Sunnuntai 10.1.2010

Tajusimme Samin (Teardownin kitaristin) kanssa, että olimme yöllä osteneet vahingossa jumalauta alkoholitonta olutta. No ei ihme, että viskicola vaikutti olut oluelta yhä kannattavammalta vaihtoehdolta. Heräsin neljältä päivällä, ja olen aika miedoilla the day after olotiloilla tähän asti selvinnyt, mutta nyt on aika paha. Sain vihdosta viimein päivitettyä tähän astiset blogi muistelmat nettiin. Se on vaan aika helvetin pitkä jo, mutta toivottavasti joku jaksaa lukea sen kokonaan, ettei kyseinen viihdyke mene hukkaan. Praha on aika iso kaupunki, joten vähän saatiin pyöriä ennen kun löydettiin keikkapaikka, tällä kertaa nimeltään Exit Chmelnice. Löydettiin kuitenkin. Tää on taas aika iso paikka ja vielä sunnuntai päivä, joten vähän jännittää miten on jengiä liikenteessä. Toivotaan parasta. Nämä Euroopan keikkamestat on Berliinin Club Amnesieta lukuun ottamatta järjestäen paljon isompia, missä Suomessa yleensä soitetaan, ja tähän mennessä on joka paikassa ollut tosi hyvin porukkaa. Aika kummallista. Sain syötyä vähän, ja otin tumman oluen, joka maksoi 25 koronaa, eli yhden euron. Mä en ikinä juo tummaa olutta koska mun suussa se maistuu Suomen äärimmäiskäsittämättömälle erikoisruoalle, eli mämmille, josta en pidä pätkääkään. Pasi tilasi itsellensä semmoisen tumman oluen ensin, ja sitten kun kuitenkin maistoin sitä se ajatus mielessä, että täällä kaikki oluet on vähän eri matskua kun Suomessa, ja itsellä oli Karhutölkki kädessä, niin iski niin järjetön annoskateus, että oli pakko heittää Karhu mäkelään ja tilata samanlainen kun Pasilla. On kyllä ihan superhyvää. Poikkeus vahvistaa säännön. Täällä Tsekeissä kaikki on niin paljon parempaa kun missään muualla, että tumma olukin tippuu helposti. Täällä varmaan jopa mä oppisin syömään niitä helvetin oliiveja (kun KAIKKI on mukamas niin paljon parempaa), vaikka Babies Of Revolutionin kiitoksissa ilmoitin vihaavani niitä. Ja lonkeroa. Täällä on joku todella kummallinen talon teknikko, joka on nyt patchannyt kaikki kanavat ihan päin vittua, jonka takia Matzo on etupäässä ihan pihalla, ja tämähän tietää valitettavasti Henkalle lisää duunia. Suihkut tosin näyttävät houkuttelevan siisteiltä ja tulee jopa lämmintä vettä, joten olisikohan nyt ensimmäisen kiertuesuihkun vuoro. Voi olla. Vaihdettiin tänään käänteinen soittojärjestys, ihan vaihtelun vuoksi, eli ensin Manzana sitten For Selena And Sin, ja viimeisenä Teardown. Olut on juotu, ja siinä taisi olla vähän enemmän potkua kun oletin, koska tuntuu aika hassulta. Ajattelin tilata toisen. Oolrait nyt pitää mennä tsekkiin, nimittäin soundtsekkiin. Mainittakoon vielä kerran, että Praha on rakas paikka.

Defenestraatio tarkoittaa kai viralta laittamista, mutta täällä Prahassa kun se on ollut, se tarkoittaa sitä, että kun kansa on tyytymätön hallitsijaansa, hallitsija heitetään linnan ikkunasta torille, jossa sitten vihainen kansa käy tallomassa sen. Täällä on kai muutenkin vähän pimeä historia, koska hallitsijoiden suojeluksessa on ollut kaikki alkemistit ja noidat (Piritta kertoi), ja Prahan linnassahan on näyttelykäytävä, missä on huoneita ja vahanukkeja kaikista siellä asuneista hörhöistä. Aika siistiä. Se, että mä jaksan kiinostua tämmöisistä asioista vaatii erikoisboogien, ja täällä se erikoisboogie on todella vahva.

Keikka ohi, ja jengiä oli valitettavasti/ jokseenkin odotettavasti aika vähän. About kolmensadan ihmisen mesta tämäkin, ja yleisöä oli ehkä joku 50. Oli vähän typerän oloista, mutta paikalla olevat huusivat ja hyppivät ihan vitusti, joten työvoitolta tuntuu silti. Juuri puhuttiin, että ehkä siinä määritellään hyvä ja paska bändi, että pystyykö vetään keikan hyvällä boogiella, vaikka yleisöä olisi paljon vähemmän kuin toivoisi. Mun mielestä me vedettiin hyvä keikka, jos kaikki paikalla olijat olivat lavan edessä huutamassa ja riehumassa vaikka olivat lähes selvinpäin, ja soittovirheitä ei mun huomatakseni tullut yhtään. Mä mielestäni kuitenkin kuulen aika tarkkaan, jos joku homma kusee. En tiedä… Täällä mestassa on muuten ilmainen pöytälätkä, joka on ihan vitun siisti homma. Huominenkin keikka Prahan Bunkr:issa (toinen keikka Prahassa) on peruttu, koska siellä oli kaikki rakennuksen sähköt pamahtanut jostain syystä. Aika outoa, mutta siihen jotenkin kummallisesti saatiin myytyä toinen keikka päivän varoitusajalla! Batalion nimiseen mestaan. Melko tehokasta toimintaa, eikä taas typerää välipäivää, vaikka täällä Prahassa on mukava pyöriä ihan muuten vaankin. Soittaminen on kuitenkin rundin pointti, ja Mötley Crüen kitaristia Mick Marsia lainatakseni "Rehellisesti sanottuna en tiedä mitään hienompaa maailmassa kuin soittaminen. Paitsi ehkä röökin hakeminen huoltsikalta." Tyhjän panttina hengaaminen ja viinan juominen on loppupeleissä aika perseestä/turhaa hommaa, vaikka sitä tulisikin tehtyä (varsinkin rundeilla) enemmänkin. Nyt alkaa mainioiden tsekkioluiden maistelu kierros, ja puhtaasti sen takia, että ne on niin hyvän makuisia ja kaikkea kannattaa kokeilla, paitsi naapurin Mustia. ("Ei meidän naapurissa asu mitään neekereitä…" Öö öö, vittu kuinka ala-arvoinen juttu. Mä olen oikeasti aina halunnut olla tummaihoinen, koska ne nyt vaan on Jaco Pastoriusta lukuun ottamatta parempia basisteja…) Tavallaan rundilla oleminen on parasta ikinä, mutta vielä kun saisi Vernerin ja joitain muita ihmisiä tänne mukaan, niin kaikki olisi hyvin.

Roudasimme kamat, ja menimme jatkoilemaan sveitsiläisen kaverini Susin (Susanna Patricia Komasikova) kämpille, jolla oli asunto myös Prahassa, käytyämme nopeasti vielä jossain baarissa, mikä oli auki myöhään vaikka oli sunnuntai. Tajusimme taksissa, että Susin kaveri "Hoochie", oli jäänyt porukasta, ja hänen puhelin oli varastettu. Taksikuski onneksi ystävällisesti lupasi mennä etsimään häntä, ja kohta Hoochie löytyikin ja ilo oli irti. Näin ei ikinä tapahtuisi Suomessa, mutta täällä taksikuskit tietävät mitä voi tapahtua, jos eksyy yöllä, yksin, ilman puhelinta ja fyrkkaa, ja vielä talvella Prahan keskustaan. Kuuntelimme Journeyn ja Extremen levyjä ja tehtiin mitä nyt jatkoilla yleensä tehdään.

Maanantai 11.1.2010

Olipa hienoa nukkua oikeassa sängyssä jä käydä suihkussa siistissä kylppärissä, jossa tuli lämmintä vettä. Todella houkuttelevan siistissä, verrattuna aikaisempiin paikkoihin, missä kyseinen optio on ollut. Ajoin myös viikset pois, koska toisin kun viime rundilla huhtikuussa tällä kertaa ei ole kisaa, että kellä on hienoimmat kiertuepensselit rundin lopussa. Se oli aika hauska kisa viimeksi, mutta kyllä hävetti tulla Suomeen. Suihkuttelun ja aamupalan jälkeen menimme Susin kantakuppilaan, jonka nimi oli "Peruna". Siellä oli seinillä tauluja sooloseksiä harrastavista, eli masturboivista, naisista. Oikeasti. Paikka näytti ihan jonkun kodilta. Peruna-masturbaatiobaarissa lähdin rakentelemaan päivää muutamalla viskillä ja yhdellä oluella, ja lähtihän se sitten käyntiin. Otimme taksin keikka paikalle, jossa muut jo olivat. Taksilla ajaminen Prahassa on todella halpaa. Siellä on myös todella toimivat ratikka- ja metroverkostot, mutta taksilla ajaminen on tietysti aina kivempaa. Tuntuu siltä, että on hommat isoillaan. Illan keikka oli siirretty Batalion nimiseen paikkaan, jossa kaikki soittivat akustisen setin. Kyseiseen paikkaan kun oli kuulemma aikamoisen säädön takana hankkia isoa pa:ta. Onneksi reissussa oli mukana kaksi akkaria, mun ja Jarin (Teardownin kitaristin, joka btw oli viime rundilla tuuraamassa Selenoiden oikeaa basistia Aapelia). Paikka oli todella hieno, ja kun tulimme sisään siellä pyöri Guns N' Rosesin dvd, joka todella lämmitti sydäntä. Sieltä löytyi myös internet. Kaverille Jonnalle (Malmbergille) sain lähetettyä kiertueterveiset ihan oldschool postikortin muodossa. Se on aina kuitenkin vähän hienompaa kun internet-terveiset, koska toisin kun facebookissa, sen kuuluisan "ajatus on tärkein"-sanonnan lisäksi täytyy oikeasti nähdä vähän vaivaa, eikä vain ajatella kauniisti. Facebookille kuitenkin kiitos siitä, että sen kautta Jonna sai välitettyä real life-postiosoitteensa. Vähän pelotti, sillä tällä Manzana kokoonpanolla ei oltu soitettu akustista settiä aikaisemmin. Näppärinä pelimanneina kuitenkin treenasimme semmoisen kuntoon bäkkärillä suhteellisen vaivatomasti. Porukkaa oli keikalla jostain kumman syystä aika hyvin, ja keikka meni myös hyvin. Henkka soitti riffit ja soolot, ja mä komppasin avosoinnuilla. Kolme laulua, ja that's it. Odottamatonta, mutta melko pienellä kompromissisovittamisella selvittiin meidän matskun luonteen huomioon ottaen. Annika (For Selena And Sinin laulaja) lauloi maininnan arvoisen upeasti. Mainittakoon vielä, että Annikalla on harvinaisen virheetön vire, ja todella makea vibrato ylärekkarissa. Yksi mun suosikkilaulajista mitä olen ikinä kuullut.

Alkuperäinen tsekkiläinen absintti on sitten hieno tuote. Join neljä kappaletta 4cl shottia, ja valitsin vielä vahvimman mahdollisen, mitä paikassa oli. Jumalauta mitä myrkkyä. Yksikin olisi riittänyt. Tämä hullunruoho-asia siinä "oikeassa" absintissa, jota syystä ei Suomessa myydä, ei ole pelkästään hauska legenda, vaan samalla routainen fakta. Sillä saa kuupan TODELLA sekaisin. Koska ihanassa Prahassa jälleen olimme, niin pitihän sekin kokeilla. Metromatkasta bussille ei juuri ole muistikuvia. Ainoastaan, että metroasemalla oli joku tosi hieno taulu joka ei tainnut olla taulu. Se oli kai vähän sinertävä, ja siinä oli möykky. Ei se kyllä ollut taulu. Se oli aika pieni. Ehkä. Metrolippu maistui tosi hyvältä ja kioskilta tilasin hampurilaisen ekstrapaperilla. Jos hampurilainen olisi pahaa, niin voisin aina syödä vitamiinipitoisen alumiinifolion pelkällä kastikkeella ja salaatillla. Pasi oli todella ylpeä ja vähän kateellinenkin minulle tästä uroteosta. Absinttipsykoosin ja kummallisten sinisten pallojen näkökentässä hieman hälvettyä, ja soittokyvyn hieman palauduttua, pidimme bussissa nämä aiemmin mainitut Irvin-Gorba-bileet. Se siis tarkoittaa sitä, että juuri ensin absinttipsykoosi alle, sitten vähän lisää tuotteita päälle, kuten Gorbatchow vodkaa (aka. Gorba, toimii hyvin) kurkusta alas, poppersia kehiin, nauretaan hulluna ja soitetaan ja lauletaan pelkkiä Irwinin juomalauluja. Jos Irwin alkaa vituttamaan, niin välillä voi terapeuttisesti soittaa muutaman biisin Kolmatta Naista tai Popedaa. Kunhan sävelmä kertoo alkoholista. Sen jälkeen kuitenkin pitää oikeaoppisesti paneutua takaisin Irwinin tuotantoon. Irwin-Gorba-bileet on ylivoimaisia, ja Praha todella optimaalinen paikka toteuttaa ne. Ensin soitetaan itsensä juomakuntoon ja sitten juodaan itsensä soittokuntoon ja taas sama toisinpäin, ja tämä oravanpyörä pyörii niin kauan kun yleistä pelikuntoa riittää. Tämmöisillä Euroopan rundeilla sen horkkatoleranssin iskettyä siis melko pitkään. En sittenkään ostanut absinttia kotimatkalle, sillä siitä todennäköisesti olisi seurannut Suomessa ainoastaan ongelmia. "Lähdetään baariin ja otetaan pohjiksi himassa vähän koiruohoabsinttia…" Nonni sano monni. Vittu just joo. Ja vielä aiotaan päästä ravintolaan sisälle…

Tiistai 12.1.2010

Heräsin Puolasta. Olimme Wroclaw nimisessä kaupungissa. Keikkamesta löytyi, ja on aika makea paikka. Club Madness on mestan nimi, ja se oli joku HD-tallin yökerho. Henkilökunta oli todella mukavaa, ja paikallinen lämppäribändi oli ihan helvetin hyvä. Semmoista Slayer tyyppistä matskua, ja todella hurjia soittajia. Blondi baarimikko tai -maija oli todella nätti, ja sainkin sen sitten hymyilemään lirkuttelemalla joutavia hetken. Bussiin häntä ei voinut kuitenkaan ottaa, koska meillä on jo valmiiksi yksi ihminen enemmän täällä, mitä bussissa on matkustajapaikkoja. Keikalla oli taas hyvä meininki vaikka oli tiistai, eli viikonpäivistä joutavin, paitsi Music Bar Amadeuksessa Tammelassa, jossa Jaloviina maksaa 2,5€ pulsuhäppäreillä kyseisenä viikonpäivänä. Oltiin kaikki ilman paitaa (paitsi Piritta), ja päätimme, että jonkun keikan tällä rundilla vielä vedämme Red Hot Chili Peppers-tyyliin sukka munassa. Mitähän Piritta keksii? Lavasoundi oli todella kohdillaan, ja paikan miksaaja oli tulessa Matzon soundeista. Se kysyi Matzolta, että onko ok, jos jättää sen pääte equtuksen ylipäätään siihen. Roudasimme kamat bussiin, johon piti tulla virtaa, mutta joku vitun kusipää oli mennyt katkaisemaan virtajohtomme. Toivottavsti sille tuli siitä niin hyvä mieli, että pystyy nauttimaan onnellisuudestaan jopa sillä hetkellä kun siltä revitään päätä irti. Vähän meni eilisten Irwin-Gorba-bileiden takia ohi tämä päivä, eikä Puolassa tullut pörrättyä sen kummemmin, koska aikamoista slummiahan tämä valtio on, eikä ihan niin fiiliksissä oltu tästä rakennustaiteen ja jätelaitosten anti-perikuvasta. Ei muuta kun bileet pystyyn, ja sammuin kesken biisin kitara kädessä. Oli aika hauskat bileet tosin.

Keskiviikko 13.1.2010

Puola osoittautui paskaksi maaksi, ainakin virkavallan puolesta. Puolan poliisi pysäytti meidät, ja piti maksaa yhteensä 1300€ sakkoja. Mistä vitusta saat Suomessa sakkoa 1300€? Matkapiirturi oli katsastettu viimeksi vuonna 1994. Lisäksi kuskin ajoaika oli ylittynyt tunnilla sallitusta yhdeksästä tunnista, joka laskettiin yhdessä, ja varmaan enemmänkin, mutta joka tapauksessa tilanne oli tämä. Puolassa on kuulemma(/näköjään!) aika kovat taksat liikennerikkomuksista. Siinä vähän raavittiin päätä, heiteltiin ärräpäitä ja soitettiin levy-yhtiölle, että mitäs nyt tehdään. Soitettiin jopa Suomen konsulaattiin Puolassa, että mitä vittua tää tämmöinen pelleily tarkoittaa, mutta sieltä sanottiin, että he ovat valtion virkamiehiä ja jos haluaa matkan jatkuvan eikä bussin päätyvän puolalaiselle varikolle missä todennäköisesti koko paska keikataan, niin pitää maksaa. Ei muuta kun poliisiasemalle, ja levy-yhtiön visakortti vinkumaan mankeliin, ja matka jatkui. Jumalauta mikä kusetus, mutta itäblokissa ei virkavallan kanssa pelleillä, ja kuten tapana siellä on; apinaa pumpataan. Vittu onneksi päästiin pois Puolasta. Ainoa hyvä asia tässä maassa oli nätti baarimikko, hyvä lämppäribändi ja ylipäätään todella kauniit naiset, jota keikalla oli. Kalja oli halpaa, mutta miliisi-episodissa kaikista eniten alkoi vituttamaan se, että tiepoliisi ja varsinainen poliisi vielä kättelivät siinä kohtaa kun jouduttiin lähtemään poliisiasemalle. Se pilasi fiiliksen koko maahan ja toivon, ettei tarvi pitkään aikaan tulla uudestaan edes läpikulkumatkalle. Myöhästyttiin vielä pahasti aikataulusta, yllä selvitetyn välikohtauksen takia. Puola on perseestä.

Pääsimme Liettuan rajan yli, ja heti tuntuu mukavammalta. Tämä maa tuntuu aina kotoisalta, koska täällä ihmiset ovat aina olleet meille mukavia ja hyvällä meiningillä ylipäätään. Ajoimme Liettuan pääkaupunkiin Vilnaan, jossa keikka oli Alaus Namai. Paikka oli aika pieni, vähän yli sadan ihmisen mesta, ja puitteet näytti lähtökohtaisesti aika huonolta, ja pa aika huumorimielellä kasatulta. Paikan omistaja Felix sekä muu henkilökunta tosin osoittautui todella mainioiksi tyypeiksi. Felix toi heti monta isoa kannua liettualaista mainiota tummaa olutta ja safkaa. Todella hyvää parsakaalikeittoa, josta ei lähtenyt nälkä juurikaan edes nimeksi. Kohta alkoi kuitenkin tulemaan pihviä sun muuta kasvisgratiinia. Ja lisää olutta. Paikka pamahti pian ihan tupaten täyteen, ja paikalliset hevarit on kyllä ihan vitun hulluja. Hyvällä tavalla. Eturivin jengi oli ilman paitaa ja moshasivat niskansa jumiin niin pahasti, ettei käy kateeksi seuraavana päivänä. Keikan jälkeen menimme bussiin taas juhlimaan hyvää keikkaa, jokseenkin vähän miedommin kun alkureissusta, koska kaikki olivat hieman uupuneita ja menivätkin nukkumaan melko pian. Lähdimme ajamaan Klaipedaan, jossa olisi seuraava Liettuan keikka.

Tomi heräsi jossain vaiheessa koska sängyn patjan läpi alkoi tulemaan lämmintä nestettä. Se ei suinkaan ollut kusta, vaan vitun sata asteista glykolia, koska bussin lämmitysputki oli alkanut vuotamaan. Voi vitun vittu! Samaan ongelmaan törmättiin viime rundillakin, ja vielä juuri Liettuassa. Ei muuta kun lähimmälle huoltoasemalle parkkiin. Yleisen paniikin takia emme herättäneet muita, vaan aloimme kolmeen pekkaan Mikon ja Tomin kanssa siirtämään vasempien alapetien patjat ulos, etsimään vuotokohtaa ja kuivaamaan bussin peräosastoa, jossa muut nukkuivat. Kyseinen neste kun on vähän myrkyllistä hengittää, saatika koskettaa, ja on todella vaikea siivota pois jos ei heti pyyhi. Putki ei onneksi ollut alkanut falskaamaan kummastakaan päästä kiinityskohtien tiivisteistä, vaan siinä oli useita reikiä. Ei mitään hajua, että miten ne siihen tulivat, mutta joka tapauksessa putki vuoti. Mikko löysi vuotokohdan, ja yritimme etsiä roudarinteippiä ja tyhjiä muovipusseja, joilla putken saisi fiksattua väliaikaisesti. Teippiä ei löytynyt. Huoltoasema oli jo kiinni, mutta siellä oli joku sisällä. Tomin kanssa juostiin sinne hakkaamaan ovia, että nyt on tilanne. Toisin kun Suomen typeriltä Abc huoltsikoilta, sieltä löytyi kaiken näköisiä hyödyllisiä tarvikkeita auton korjaamiseen. Korjasimme putken väliaikaisesti, kuivausoperaation oltua valmis lämmöt sammutettin bussista jotta putki ei räjähtäisi, ja menimme nukkumaan. Mikko jatkoi ajamista Klaipedaan.

Torstai 14.1.2010

Heräsin keskellä yötä, tai siis puoli seitsemältä aamulla, eli tällä unirytmillä keskellä yötä. Olimme Klaipedassa. Kaikki muut olivat nukkumassa paitsi kuskimme Mikko ja minä. Navigaattori alkoi pelleilemään, eikä suostunut löytämään keikkapaikan osoitetta, ja pysähdyimme jonkun torin kulmaan raapimaan päätämme. Vieressä oli taksitolppa, joten menin sinne pyörimään. Löydettyäni englantia puhuvan kuskin, aloin tiedustelemaan missä kyseinen osoite on, jossa sijatsee illan keikkapaikkamme Roxy Club. Aika sisti nimi btw. Me nyt ihan ei olla Sunset Stripillä Losissa, missä se legendaarinen Roxy Club sijaitsee, mutta kuitenkin. Eikä me itseasiassa oltu edes siellä Liettuan Roxy Clubilla vielä. Taksikuski yritti selittää miten pääsisimme sinne, mutta ohjeet kuullostivat todella sekavilta huonosta englannista ja vieraan kielisistä katujen nimistä johtuen. Kuski kuitenkin ystävällisesti lupasi viedä meidät sinne, joten hyppäsin taksiin, ja Mikko ajoi bussilla perässä. Kävi sitten mielessä sekin skenaario, että kun puhelimeni ei toimi ulkomailla tosta paskasta prepaid liittymästä johtuen, eikä ole päällä yhtään paikallista valuuttaa ja kaikki muutkin kamat on bussissa, että mitä jos Mikko ei pysy taksin perässä koska kuski ajoi pelottavan lujaa, ja veisi mut jonnekkin ihan sattuman varaiseen paikkaan, niin mitenkäs siitä sitten selviää. Mikko kuitenkin pysyi taksin perässä, jossa kuski popitti Deep Purplea täysillä. Machine Head tinnitti päässä kun kuski yritti huutaa Highway Starin yli, että "Nyt muuten ollaan perillä!!!" Kiitin kuskia avuliaisuudesta monta kertaa huutaen "Thank you, thank you!!!! You have been really helpful!!!!!", ja pysäköimme bussin Roxy Clubin takapihalle. Vittu kerrankin kävi hyvä säkä. Roxyn takapihalta löytyi autovaraosa kauppa! Mikko meni nukkumaan. Itse jäin kukkumaan ja polttelemaan tupakkaa bussin etuosaan kirjoitellen samalla tätä blogia, koska kaikki sängyt ja sohvat olivat varattuja. Olin ainoa herillä joten juttuseuran ouutteesta johtuen alkoi väsyttämään niin paljon, että päätin etsiä jonkun paikan, mihin pääsisin nukkumaan ja löysin kuin löysinkin pienen kolon, johon vähän vieruskaveria tönimällä pienikokoinen ihminen mahtuisi nukkumaan. Onneksi olen pieni, ja kompromissi hakuinen ihminen. Ja tyhmä. Jossain vaiheessa putki alkoi vuotamaan uudestaan. Kuivausoperaatio aloitettiin taas, ja sama show uudelleen.

Roxy Club oli superhieno mesta! Vähän saman tapainen kun Jack The Rooster Tampereella. Rock n' roll sisustus, ruokaa ja alkoholia oli meininki. Oli aika kylmä paikka, siis fyysisesti, muttta kyllähän keikalla sitten aina kuuma tulee. Omistaja oli todella hyvällä meiningillä ja keikalla oli sama boogie mikä eilen. Liettua on todellakin Tsekin lisäksi yksi Euroopan parhaita maita! Siellä oli todella hyvä meno, ja todella mukavia ihmisiä. Nyt taisi olla ensimmäinen Manzanan keikka, jossa yleisössä oli jotain ihan random ulkomaanlaisia faneja, jotka huusivat jotain tiettyä biisiä! Panda Girliä ja World Is A Vampirea huudeltiin ensimmäisenä. Ihan vitun siisti tunne. Keikan jälkeen pidettiin hirveät bileet baarissa, ja tansittiin ja huudettiin. Mullakin alkoi yhdentoista viskin jälkeen (vihdosta viimein, saatana!!!) nousemaan alkoholi päähän, ja kaikilla oli ihan super hauskaa. Mulla valitettavasti iski pieni apinakohtaus kun menimme majapaikkaan nukkumaan. Siellä kun oli ihan vitun kylmä, ja kaikki oli jo bussista. Kaikki mun kamat oli tietysti siellä lukitussa bussissa. Tomi sai rauhoiteltua mut, vaikka tarvitsi käyttää voimakeinoja. Hyvä vaan. Mulla kun laskee veren sokeri ja on kahden viikon biletys alla, niin alkaa psyyke vähän rakoilemaan tilapäisesti. Onneksi kaikki täällä pitää huolta kaikista täällä, niin kaikkien päät pysyy kuosissa vaikka jotain paskaa tapahtuisikin.

Perjantai 15.1.2010

No yöpymispaikka oli ihan vitun kylmä, ja kun saavuimme Riikaan pakkasta oli -20c, eli bussissakin oli aika kylmä jatkaa unia. Heräsimme, ja muut lähtivät kaupungille pyörimään sen ajaksi, kun Rami (Teardownin rumpali), Pasi, Jari, Matzo ja minä jäimme bussiin vaihtamaan kilometrien varrella kertyneitä juttuja todettuamme, että ulkona on liian kylmä. Parempi jäädä bussiin moukuttamaan. Paljonkohan Suomessa on pakkasta, kun tullaan rundilta takaisin… Vielä kaksi keikkaa jäljellä. Tänään juuri Riikassa wanhassa kaupungissa Depo nimisessä yökerhossa, jossa olemme olleet soittamassa Manzanalla reilu vuosi sitten ensimmäisen kerran. Tomin puoliso Kaisa otettiin Riikasta kyytiin ja hän on mukana sitten loppu reissun pari päivää, ja tulee miedän kanssa Suomeen. Mikko sai taiteiltua bussin vanhan kaupungin porteista sisään keikkamestan eteen, ja hotelli on vastapäätä klubia. Hyvä homma, koska Depon bäkkäri on todella pieni, vaikka mesta onkin ihan hyvän kokoinen. Noin 250:nen ihmisen mentävä paikka. Juuri sopiva meidän kokoiselle pandapunk-bändille. Roudasimme romut Depoon, ja nyt on tilanne, koska pitää hieman keskustella ja sopia pelisääntöjä kohta esitettävästä asiasta. Aapelilla on videolla kaikki, joka tulee sitten kiertue dvd:lle, jonka Sami (Teardownin kitaristi) suunnitteli tekevänsä. En tiedä tuleeko siitä julkinen. Todennäköisesti jos se julkaistaan, niin siitä tulee sensuroitu sekä sensuroimaton versio. Sensuroimaton versio varmaan päätyy ainoastaan kaikille asianomaisille joilla jotain sanottavaa sensuurin rimasta voisi mahdollisesti olla, eli ainoastaan kaikille rundilla olleille. Depossa Teardownin soundchekin aikana kirjoittelen tätä tarinaa, ja merkitään blogiin, että vaikka kiertuepensselikisaa ei ole tällä rundilla, mutta joku kisahan aina pitää rundilla olla. En viitsi tässä blogissa mainita mitä meidän tämän kertainen kieruekisa koskee, mutta tällä hetkellä tilanne on Manzana 3, For Selena And Sin 3, Teardown 0. Tämä kisa on vakava juttu. Tapahtui myös yksi asia, mikä olisi nostanut For Selena And Sinin pisteet neljään, ja Teardownin pisteet yhteen, mutta keskustelimme säännöt ja sovimme, että kuormasta syömistä ei lasketa. Tästä tulee tiukkaa. Katjalla (Teardownin laulajalla) on tänään synttärit, ja niitä on vakaa tarkoitus juhlia oikein toden teolla. Toissa marraskuussa kun olimme täällä Depossa soittamassa, oli Tomin synttärit, ja samalla Tomin ensimmäinen ulkomaan keikka. Koko Depon täysipäinen yleisö lauloi Tomille paljon onnea-biisin. Siistiä. Kokeillaan tänään samaa Katjalle, jos vaikka jengi olisi yhtä hyvin mukana kun viime kerralla. Ihan sama, mutta tänään on bileet. Riika on todella hieno ja mukava kaupunki, ja kunhan vältytään viimereissulla käyneeltä episodilta Riikan rajavartioiden kanssa sattuneesta episodista, niin todennäköisesti on tulossa hyvä ilta. Täällä kun tämä itäblokin meininki on taas aika vahva, ja viimeksi taas oli perus apinaa pumpataan homma. Kiitos Tomin, apinaa ainoastaan yritettiin pumpata, ja kaikki meni loppupeleissä ihan hyvin. Nyt menen soundchekiin. Hyvä boogie.

Keikat meni taas hyvin, ja porukkaa käy täälläkin mestassa hyvin! Roudasimme romut, joita oli aika vähän, koska mestalla oli ihan ok talon backline. Sitten hotellin aulabaariin piipahtamaan, ja nukkumaan taas oikeaan sänkyyn. Siistiä, vaikka vähän vilpoisaa olikin, kun eihän nää ole täällä tottunut tuommoisiin pakkasiin..

Lauantai 16.1.2010

No nyt tuli semmoinen villikortti tuohon kisaan, että tätä ei uskoisi kukaan, mutta Matzosta on kyse. Jos Matzo lasketaan Manzanan miksaajaksi, niin sittenhän me johdetaan, mutta jos se on kaikkien yhteinen, niinkuin taitaa olla tällä reissulla, niin sitten kaikkien pisteet nousee yhdellä. No katsotaan. Tämä pistetilanne ja kisan lopputulos tulee selvitettyä todennäköisesti vasta reissun jälkeen hieman perinpohjaisemmin. Saavuimme Valgaan Viroon, joka näytti aika pieneltä kylältä. Hetken kuitenkin käveltyämme löysimme hieman elämää ja ison kaupan, josta saimme ostettua ruokaa sun muita tarpeita. Kuten esim. vaikea arvata? Keikkamesta näköjään on vaan aika syrjässä, ja menimme roudaamaan ja tekemään soundcheckejä. Pa on ihan helvetin iso ja lava ihan helvetin pieni. Talon miksaaja ei anna Matzon koskea kamoihin, ja haluaa itse miksata kaikki. Eli aika perseestä, koska Matzo on kuitenkin hoitanut reissun mittaan hommat skarpisti, ja talon miksaaja vaikutta todella erikoiselta hahmolta. Ei kai tässä silti muu auta, kun antaa Matzolle vapari, ja antaa talon äijän säätää mitä säätä. Ensimmäinen asia, mikä pistää todella paljon korvaan on se, kuinka lujaa se vetää. Siis ihan mielipuolisen lujaa, ettei oikeasti salissa pysty olemaan edes ihminen joka on tottunut koko ikänsä olemaan vitunmoisessa melussa, kuten esim. mä. Toisekseen se ei kuuntele yhtään, mitä me haluttaisi monitoreihin, ja aletaan miettimään että olisko kaikkien nyt vaan pitänyt otta ne korvamonitorit ja roudata se LS-9:n pöytä niin vois vetää. Kaikki on kuitenkin niin romuna tässä vaiheessa reissua, että moni ei komppaa ideaa, sillä paikka on kolmannessa kerroksessa eikä hissistä ole tietoakaan. No, näillä mennään. Alamme keskustella siitä kuinka turha keikka tämä on, koska kyseinen mesta ei edes ole baari, vaan joku ihmeellinen "pelkästään keikkavenue", missä ei ole mitään muuta kuin tupakkahuone, vessat, soittotila ja bäkkäri. Kaikki enemmän tai vähemmän slummiutuneessa talossa syrjässä kaikesta elämästä. Ihmetykseksemme porukkaa alkaa valua paikalle hirveällä sykkeellä, ja tämä mesta osoittautuu täysi-ikäisen nuorison yleiseksi illanviettopaikaksi. Paikalliset kertovat, että jengi kuulemma tulee omien viinojen kanssa paikalle aina kun kuulee, että täällä jotain tapahtuu. Varsinkin jos on jotain ulkomaisia bändejä. No hyvä näin. Soundit lavalle ja ulospäin on todella karmeat, mutta jengi näyttää viihtyvän kunhan tulee rokkia ja ihan vitun sadistisen lujaa. Se antaa itsellekin virtaa vetää shown täysillä, vaikka puitteet kusee, ja kuten Matzo asian runollisesti ilmaisi: "Kuullostaa siltä kun olisit vuoden pyyhkimättä persettä". Keikka meni loppuviimeksi oikein hyvin.

Sitten höpötettiin paikallisten kanssa jotka olivat otettuja, joskin ihmeissään, että miten jumalauta me voitiin eksyä keikalle TÄNNE? No ei mitään hajua, mutta kiva että eksyttiin, koska levyjä ja paitojakin meni ihan mukavasti. Pasin kanssa itkettiin kun reissu on ohi, mutta mieltä lämmittää, että maalis-huhtikuun vaihteessa on sitten Selenoiden (ja Million Milesin!) kanssa taas Suomessa reissu tiedossa. Roudasimme kamat bussiin ja kähdimme heti ajamaan kohti Tallinnaa, koska tarkoituksena oli vielä ehtiä aamulauttaan. Ehdimme kuitenkin viettää vielä läksiäis Irwin-Gorba-bileet, ja juhlia onnistunutta rundia.

Sunnuntai 17.1.2010

Ehdimme laivaan hyvin, ja nyt väsyttää niin paljon, että tulee kuolema. Laivaan kun pitää nousta kävellen eikä bussissa saa olla nukkumassa, niin eilisten bileiden jälkeen tämmöisestä tehtävästä tulee ylivoimaisen hankalan tuntuinen kahdeksalta aamulla. Sin kun sainkin itseni ylös, ja pääsimme laivaan hieman puhalleltuamme ensin. Laivalla yritin syödä katkarapuvoileivän, joka ei oikein mennyt alas. Sitten menimme nukkumaan laivan aulan runalle, ja juuri kun makeasti olin nukahtanut Pirittan syliin tuli ilmoitus, että olemme Helsingissä. Laivamatkahan Tallinnasta Helsinkiin ei ole kun muutama tunti. Eikun nukkumaan bussiin. Palaamme lähtöpisteeseen Studio Öyhtikselle. Roudaamme kamat sinne, siivoamme bussia "hieman", joka on aika rankassa kunnossa reissun jäljiltä, ja keräämme muut tavaramme sieltä pois. Halailemme kiitokset reissusta kaikille, ja toivotamme hyvää kotimatkaa Jyväskylään Selenoille ja Teardownin porukalle. Otamme taksin ja n.15:00 olen kotona.

Kotona on hirveä sotku koska en ehtinyt siivoamaan kunnolla ennen lähtöä. Vernerikin on tietysti hoidossa, joten saavun autiolle kaatopaikalle, jossa ei ole mitään ruokaa, eikä edes vessapaperia. Totean että ihan perseestä tulla himaan, jonka jälkeen menen oksentamaan. Aineenvaihdunta alkaa siivoamaan parin viikon biletystä kehostani, koska toisin kuin matka-aamuina, nyt oli ehkä järkevämpää olla ottamatta sitä loivaria, ja aika päästää veren alkoholipitoisuus laskemaan luonnollisesti järkevimmälle tasolleen, eli nollaan. Tämä tästä reissusta. Toivon, että siitä oli mukava lukea. Pientä lisäinformaatiota on vielä tulossa, kuten esim. se kutsu niihin bileisiin Helsingborgissa, ja mikä tämän mystisen kiertuekisan lopputulos oli...

-Klasu